Kevään tulon tietää tästä: neulojan puikot ja paksut villalangat vaihtuvat virkkuukoukkuun ja kevyisiin materiaaleihin. Virkkausohjeiden kysyntä kasvaa.

Virkkaaminen sai minusta fanin, kun näin että tekniikka taipuu muuhunkin kuin pitseihin. Ihailen huippuvirkkaajien monimutkaisia taidonnäytteitä, mutta itse olen toistaiseksi tyytynyt helpohkoihin töihin.

Vain kerran olen ottanut tavallista suuremman haasteen, kun virkkasin pitkän espanjalaishenkisen pitsihameen. Ohje siihen ja kymmeneen muuhun virkkaustyöhön on julkaistu aiemmin tässä blogissa. Nyt julkaisen ne kevään kunniaksi uudestaan.

Virkkaus on tekniikkana helppo, ja työn aloittamisen kynnys matala. Tai siltä ensin näyttää, mutta virkkaamalla saa osatessaan vaikka miten näyttävää aikaan.

On mielenkiintoista, että matemaattinen lahjakkuus, geometrinen ajattelu ja juuri virkkaustaito kulkevat käsi kädessä. Toistuvat geometriset muodot, niiden sovittaminen ympäröiviin kuviomuotoihin, pinnan jakaminen täsmällisiin osiin, jopa kolmiulotteisuus… Näin ovat monet pitsiliinat ja päiväpeitot syntyneet taitavien käsien ja hyvän laskupään avulla.

Kotikutoisesti-blogissa julkaistut 11 virkkausideaa + ilmaiset ohjeet

Olen julkaissut blogissani 3 – 4 virkkausohjetta per vuosi. Jos kädet vain kestävät, virkkaan mieluiten paksuista materiaaleista kuten pellavanarusta, trikookuteesta ja ontelokuteesta. Niillä työ sujuu joutuisasti ja valmista tulee suht nopeasti. Sellaisia suurin osa näistä ohjeistani on.

  • kaksi kassia
  • yksi hame
  • viisi mattoa
  • virkattuja koreja
  • virkatut lumihiutaleet
  • ommellut ketjupistot virkattuun pohjaan


Bonuksena Punomo-sivustolla julkaistu ajankohtainen virkkausidea, Tarja Krögerin ohje virkattuihin auringonkukkiin. Ukrainan värit yhdistyvät käsityöaktivismiin.🌻🌻🌻

© Tarja Kröger ja Käsityö Verkossa Ry

Kirjoita kommenttisi tähän!

Trending

Discover more from KOTIKUTOISESTI

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading