Virkattu vessan matto trikookuteesta

Kun löysin virkatut matot, niille alkoi löytyä lisää käyttökohteita. Tuonnekin voisin tehdä uuden, ja tuonne. Ja mökille… Eihän pieniä mattoja ole kai koskaan liikaa? Kerron tässä, millainen virkattu matto syntyi kilotavarana myytävästä trikookuteesta.

Tämä matto tuli pieneen vessaan, jonka lattia on tiilenpunaista kuusikulmaista 60-luvun mallia. En ole erityisemmin pitänyt lattiasta, ja siksi on tullut tavaksi yrittää häivyttää se korostamalla vessan muita värejä – valkoista, beigeä tai vedenvihreää.

virkattu vessan matto trikookuteesta
Tältä vessa näytti ennen.

Nyt tein päinvastoin. Etsin trikookuteen, joka mahdollisimman lähelle toistaisi lattian sävyn. Sillä huoneen yleisilme rauhoittui. Monenlaista punaruskeaa kudetta katselin, mutta lopulta löytyi oikean tiilenpunainen sävy. Tilasin kuteen Kaustisilta Tmi Lanka & Tekstiilistä.

Trikookuteen virkkaaminen käy työstä

Kudetta oli 900 g, ja siitä piti saada 50 x 70 cm:n kokoinen matto. Kiinnostuin Novitan lenkkivirkatun maton ohjeesta.

Trikookuteen virkkaaminen on oikeasti rankkaa vääntämistä. Virkkuukoukkua ei pidellä sievästi sormin, vaan se on tukevasti nyrkissä. Siitä sitten koukkimaan silmukka kerrallaan. Virkkuukoukkuni oli 10-millinen.

Noin pieni matto voisi periaatteessa valmistua yhdessä illassa, jos vain ranteet ja sormet kestävät. Taukopäivät olivat ainakin minulle tarpeen.

Nostan hattua sinulle, joka jaksat virkata suuria ympyrän muotoisia ja suorakulmaisia mattoja. Se vaatii jo taitoa, vahvoja käsivoimia ja pitkää pinnaa.

Näyttävää pintaa lenkkivirkkauksella

Vasta kolmas matto päätyi käyttöön. Ensimmäinen versio oli kokonaan lenkkivirkattu (näytti hyvältä, mutta kude loppui kesken). Toisessa korvasin joka toisen lenkkirivin pylväskerroksella (kevyempi kuin edellinen, mutta kude ei vieläkään riittänyt).

lenkkivirkkaus novita ohje
Ensimmäinen matto. Lenkkivirkattu pinta oli kaunis, mutta soveltuu paremmin trikookudetta ohuempaan kuteeseen tai lankaan.
lenkkivirkkaus novita ohje
Toinen versio, jossa harvensin lenkkirivejä. Vieläkin matosta tuli liian pieni.

Virkattu matto trikookuteesta – helppo ohje

Vihdoin onnistuin. Kolmannessa kude riitti, kun jätin lenkkirivit kokonaan pois. Pelasin varman päälle. Punnitsin kuteen ja tein mallitilkun perusteella tarkan silmukka- ja kerroslaskelman sekä kuviosuunnitelman. Yksinkertainen ruutukuvio hahmottuu reikien ja pylväsryhmien vaihtelusta.

helppo ohje ruutupiirros virkattu vessan matto trikookuteesta
Matossa on 31 silmukkaa ja 24 kerrosta. Musta ruutu= 1 kjs, jätä 1 p väliin. Valkoinen ruutu= p.
virkkaa helppo matto trikookuteesta
Maton ensimmäinen ja viimeinen kerros on virkattu kiinteillä silmukoilla, kaikki muut pylväillä.
virkattu matto trikookuteesta
Tältä vessa näyttää nyt.
lattian sävyinen virkattu matto

Kude riitti juuri oikeankokoiseen mattoon, ja sitä jäi vähän ylikin.

Koska kudetta oli, virkkasin lopuksi maton pitkille sivuille kerrokset kiinteitä silmukoita. Maton sivut olivat paikoin epätasaiset paksusta kuteesta ja taitamattomasta virkkaustekniikasta johtuen, mutta näin sain reunat täsmennettyä siisteiksi.

Tein tällä idealla myös pidemmän maton: https://kotikutoisesti.com/virkkaa-helppo-suorakaiteen-muotoinen-matto/

6 Comments

  1. Moi! Ihanan näköinen matto 😍 käsittelitkö sen jotenkin ennenkuin laitoit paikoilleen? Olen itse tekemässä myös paksusta ontelukuteesta mattoa, johon tulee kuvio, mutta kuvio ei oikein erotu noin paksusta langasta. Ajattelin josko höyrytys voisi auttaa.

    1. Kiitos! Kiva että tykkäät. 🙏🏻 Venyttelin maton oikeisiin mittoihinsa ja sen jälkeen höyrytin sen kostean liinan läpi. Annoin maton kuivua yön yli ja sitten lattialle. Jos kokeilet tehdä näin, uskon että kuvio erottuu sen jälkeen paremmin. Höyrytys tosiaan saattaa auttaa.

  2. Sisustuskokonaisuus on nyt hyvännäköinen. Voimakkaat värit sisustuksessa ovat tulleet takaisin, joten lopputulos on myös moderni. Tuossa tuli samalla hyvä vinkki, joka voi sopia muuhunkin: saman sävyisellä/värisellä voi rauhoittaa (vaikka väri olisi voimakaskin), kun taas eri värinen korostaa toista väriä.

    1. Kiitos. Kyllä yksivärisyys minunkin silmää miellyttää. Kolmekymmentä vuotta piti mennä ennenkuin tuon vessan kohdalla sen ymmärsin!

Kirjoita kommenttisi tähän!