Rakastan valkoisia verhoja. Meillä ei juuri muun värisiä olekaan, vaikka muuten käytän sisustuksessa värejä aika reippaasti. Kun valitsee valkoiset verhot, ne luovat neutraalin taustan muulle sisustukselle ja ovat aina ajankohtaiset. Valkoinen puuvillaverho on klassikko.
Tässä postauksessa jaan ohjeen verhokappaan, jonka ompelin saunan pesuhuoneen ikkunaan. Halusin verhosta selkeän ja valitsin kankaaksi valkoisen tiiviin puuvillan. Myös helppo huolto painoi vaa’assa. Jotain kivaa efektiä verho kuitenkin kaipasi, joten tein sen alareunaan rivin neliönmuotoisia aukkoja. Lopuksi ompelin neliöihin tukiristikot ompelukoneella.

Verhokapan valmistusohje
Pesuhuoneessa on kaksi matalaa ikkunaa melkein katonrajassa. Niiden välissä on ikkunaton alue. Ikkunaseinän pituus on 230 cm. Verho asettuu koko matkalle.
Tein verhosta 70 cm pidemmän kuin ikkunaseinä, kolmemetrisen. Slloin kangas poimuttuu sopivasti muttei liikaa. Verhokapan korkeus on valmiina 35 cm.
Verho on ommeltu kahdesta täysleveästä kankaasta, jotka on yhdistetty toisiinsa.

Neliönmuotoiset koristeaukot asettuvat symmetrisesti verhon kummallekin puolelle. Niiden koko on 5 x 5 cm ja etäisyys toisistaan 15 cm – paitsi verhon päissä ja keskellä 30 cm. Verhotanko kaartuu reunoiltaan L:n muotoisesti seinään päin, joten neliöitä oli turha ommella aivan verhon päihin. Ne jäisivät joka tapauksessa piiloon. Keskelläkään niitä ei tarvita, koska sillä kohtaa ei huoneessa ole ikkunoita.
Tarvikkeet
- 1 metri tiivistä puuvillakangasta, ompelulankaa
Leikkaaminen
- Leikkaa kaksi 49 x 150 cm kokoista verhokappaletta
- Leikkaa 12 kpl 9 x 9 cm:n kokoisia neliöitä koristeaukkojen huolitteluun.
Verhon ompelu
- Piirrä 5 x 5 cm neliöiden paikat kevyesti liidulla kankaan nurjalle puolelle.

- Ompele keskisauma ja silitä.
- Mittaa, silitä ja ompele verhon ylä- ja alapäärmeet. Yläpäärmeen leveys on valmiina 3 cm ja alapäärmeen 5 cm. Alapäärmeen sisävara on myös 5 cm, koska verho kuultaa läpi ikkunaa vasten.
- Tarkista neliöiden paikat. Etäisyys alapäärmettä kiinnittävään ompeleeseen ja verhon alareunaan on ratkaiseva, ja siksi ompelin päärmeen valmiiksi ennen neliöiden ompelua.

Neliöiden ompelu
- Aseta 9 x 9 cm kappaleet verhon oikealle puolelle ja ompele neliön ääriviivojen mukaan. Tee kulmien saumanvaroihin aukileikkaukset ompeleihin saakka. Käännä varat nurjalle, silitä. Huolittele neliöt kääntämällä sisävaroiksi noin 1 cm. Kiinnitä varat paikalleen ja silitä.
Ristikoiden ompelu
- Koska kangas puuttuu ja syöttö on kokonaan omissa käsissä, ristikot täytyy ommella yhtäjaksoisesti tasaisella vauhdilla ja hitaasti.
- Laske mielessäsi tikkien lukumäärä. Se voi vaihdella hieman, mutta tässä tikkejä oli keskimäärin 30 per ommel. Oikean määrän näkee tehdessään kun huolehtii siitä, ettei aukko kiristy suppuun. Mieluummin tikkejä pari-kolme liikaa kuin liian vähän.


Kun julkaisen tämän postaksen, Suomessa vietetään juhannusaattoa, ja keskikesän suuri juhla on hyvässä vauhdissa. Ihanaa juhannusta kaikille! ☀️🌿🌱
Kiitos 🙂 Ajattelin ensin tehdä ristikon käsin, mutta ajankäyttö sellaiseen tuntui turhalta tällaisessa verhossa. Vaatteeseen voin ehkä joskus kokeillakin. Tämä vaihtoehto tuli sitten mieleen. Varmistin vielä tutulta ompelukonemyyjältä, ettei tekniikka tee hallaa koneelle. Ei kuulemma tee.
Eipä ole tullut mieleen, että ommel voi olla tyhjänkin päällä. Kiva vinkki. 🙂