Neulo rento ja lämmittävä neulepaita ihanan kevyestä islantilaislangasta!

Islantilaislangat pitävät otteessaan. Neuloin reilu kuukausi sitten kaarrokepaidan Lettlopista, ja se on osoittautunut maineensa veroiseksi. Neuleesta tuli kevyt ja lanka pehmenee käytössä.

Tätä hyvää piti saada lisää. Toista kaarrokepaitaa en tarvitse, mutta jokapaikan rentoa olopaitaa kyllä.

Ostin kolme kiekkoa Plötulopia, joka olisi uusi tuttavuus. Se on vähän Léttlopia ohuempi, hauras hahtuvalanka. Riittoisakin se on; ilman taskuja tämä paita olisi syntynyt kahdesta kiekosta.

Istex Plötulopi
Minusta oli kätevintä juoksuttaa lankaa kerän keskeltä.

Neuloin paidan yksinkertaisesta langasta. Outouttaan lanka vaati aluksi keskittymistä neulomiseen, ettei se katkeaisi. Jos ja kun näin kävi (yleensä siksi, että istuin sohvalla langan päällä), langanpäät sai helposti liitettyä toisiinsa kiertämällä ja käsien välissä lämmittämällä.

Lue viisi vinkkiä, joilla Plötulopista neulominen sujuu.

Plötulopi-paidan ohje

Paidassa on käytännölliset sisätaskut, jotka voit halutessasi jättää tekemättä. Paita on yhtä leveä kuin pitkäkin. Jos vierastat laatikkomaisuutta, neulo paita pidempänä. Rintamuotolaskos parantaa istuvuutta ja sen voi neuloa lyhennetyin kerroksin.

Tämä laatikkomainen, venepäänteinen pusero neulotaan pyöröpuikoilla helmasta kainaloihin. Sen jälkeen etu- ja takakappaleet neulotaan erikseen ja olkasaumat ommellaan yhteen. Hihat neulotaan ylhäältä alas pyörönä. Lopuksi pääntien silmukat päätellään i-cord-nyörillä.

Koko: M

Lanka: 220 g Istexin Ptötulopi -hahtuvalankaa (100 % islantilaislampaan villa, 100 g =300 m), väri 0709 Midnight

Pyörö- ja/tai sukkapuikot: n:o 4 ja 3,5 tai käsialan mukaan

Tiheys: 18 s ja 25 krs sileää neuletta paksummilla puikoilla = 10 cm

Mallineuleet: Joustinneule: 1 o, 1 n. Sileä neule: suljettuna neuleena ja tasona 

Valmiin neuleen mitat

  • paidan ympärys 106 cm
  • paidan pituus niskasta 53 cm
  • hihan sisäpituus 49 cm
Istex Plötulopi neulepaidan kaava
neulepaita Istex Plötulopista

Etu- ja takakappale

Luo ohuemmalle pyöröpuikolle 184 s ja neulo joustinneuletta 7 krs (= 3 cm). Vaihda sitten työhön paksumpi pyöröpuikko ja jatka sileää neuletta. Laita silmukkamerkit 1. ja 92. s:n kohdalle sivu”sauman” merkiksi.

Kun kappaleen korkeus on 15 cm, neulo etukappaleen kummankin sivusauman kohdasta alkaen 23 s apulangalle taskuja varten. Kun kappaleen korkeus on 36 cm, jaa työ kahteen osaan sivumerkkien mukaan. Neulo yläosat erikseen.

Takakappaleen yläosa

Jaa työ kahteen osaan ja jätä toinen puoli odottamaan esim. apupuikolle. Jatka neulomalla 92 silmukalla. Kun työn korkeus on 15 cm, jaa työ kahteen osaan ja kavenna takapääntietä varten lyhennetyin kerroksin tai päättelemällä 1×13 s, 1×7 s, yhteensä 20 s. Päättele olkapään silmukat. Neulo toinen puoli peilikuvaksi. 

Etukappaleen yläosa

Jatka neulomalla 92 silmukalla. Kun työn korkeus on 12 cm, jaa työ kahteen osaan ja kavenna etupääntietä varten 1×12 s, 1×4 s ja 2×2 s, yhteensä 20 s. Jatka suoraan, kunnes työn korkeus on 17 cm.  Päättele olkapään silmukat. Neulo pääntien toinen puoli peilikuvaksi.

Hihat

Ompele olkasaumat. Plötulopi katkeaa helposti ommellessa, joten voit ommella saumat myös muulla sopivalla langalla. Poimi kädentieltä tasaisesti 60 s (poimi 3 s, jätä joka 4. s poimimatta). Neulo sileää sukkapuikoilla tai pyöröpuikoilla 4 cm. Kavenna sivusauman kohdalla seuraavan krs:n alussa nauhamaisesti: neulo 1 s, kavenna 2 s oikein yhteen. Jatka sileää, kunnes kerroksella on kolme s. Tee nauhakavennus: nosta 1 s neulomatta, neulo seuraava s oikein, vedä ensimmäinen s toisen yli, neulo 1 s.

Jatka kavennuksia 4 cm:n välein, kunnes hihan pituus on 46 cm tai haluamasi mitta, ja työssä 40 s. Vaihda ohuemmat puikot ja neulo lopuksi 1×1-joustinta 7 krs (= 3 cm). Päättele työ löyhästi. Neulo toinen hiha samoin.

Taskut, joissa kaksinkertaiset taskupussit

Höyrytä taskujen paikat kevyesti. Pura apulanka ja poimi s:t kahdelle sukkapuikolle. Lisää kumpaankin reunaan 1 s saumanvaroiksi. Puikoilla on nyt 25 s. Neulo etummaisilla silmukoilla 1×1 joustinta 7 krs taskunsuuta varten. Päättele löyhästi. Neulo takimmaisilla silmukoilla sileää 2 x taskupussin korkeus, tässä 24 cm. Ompele taskupussi löyhästi joustinreunuksen alareunaan avonaisesta silmukoista. Taskunsuu: Kiinnitä joustinreunuksen päät siististi paikalleen oikealta puolelta ommellen. Taskupussi: Ompele taskupussin reunat. Päättele langanpäät. 

Pääntien i-cord-reunus

Poimi silmukat pääntien reunasta lyhyelle pyöröpuikolle tai sukkapuikoille. Aseta kerroksen vaihtumiskohta toiseen olkasaumaan. Neulo 1 krs sileää. Aloita reunus:

  • neulo 2 s oikein
  • neulo seuraavat 2 s takaa oikein yhteen
  • siirrä kaikki 3 silmukkaa takaisin vasemmalle puikolle.

Toista kohtia 1-3, kunnes jäljellä on 3 s. Päättele nyöri mahdollisimman siististi aloitukseen.

i-cord pääntien reunus Istex Plötulopi

Viimeistely

Islantilaislangoista tehdyt neuleet neuvotaan joko kastelemaan tai pesemään ennen käyttöä. Neulepinta tasoittuu ja langan karheus vähenee. Myös langan pinta pörhistyy kauniisti. Teollisen tuotannon jäljiltä langassa on väriainejäämiä ja muita hiukkasia, jotka on hyvä pestä pois ennen käyttöä. Etenkin allergikoille ja herkkäihoisille tämä on suositeltavaa.

Moni pesee neuleensa koneessa villanpesuohjelmalla ja kevyesti lingoten. Loraus tavallista väkiviinaetikkaa tai pyykkietikkaa huuhteluveteen pehmentää neuletta ja parantaa värien pitävyyttä. Kuivatus on parasta tehdä ilmavasti tasolla, esim. pyykkitelineen päällä. Jos peset neuleesi käsin tai pelkästään kastelet sen, puristele liika vesi pois esimerkiksi pyyheliinan sisälle kiertäen.

Lettlopista neulomani karrokepuseron pesin koneessa. Ei kärsinyt, päinvastoin. Tämän Plötulopi-paidan viimeistelin käsin pesemällä.

sisätasku neuleeseen Istex Plötulopi
Sisätaskuissa on kaksinkertaiset taskupussit, joten niitä ei ommella kiinni etukappaleelle. Tällainen taskupussi kätkee sisäänsä nenäliinat ja muuta tarpeellista, eikä niistä näy läpi.
Istex Plötulopi neulepaita

Paidasta tuli mukavan ohut. Sillä pärjää hyvin sisätiloissakin. Olen etsinyt neulemekkoon sopivaa lankaa, joka ei kovasti venyisi käytössä. Jää nähtäväksi, olisiko Plötulopi sellainen.

Plötulopi on kuin tehty huovutukseen

Paidasta jäi lankaa yli, ja neuloin jämälangoista huovutetut lapaset kutosen puikoilla. Lanka oli yksinkertaisena. Tummansinisen lisäksi käytin niihin vaaleanharmaata ja vihreää. Lapaspariin kului lankaa vain 50 g, Lue täältä lisää:

4 vastausta artikkeliin “Rento ja kevyt neulepaita Istex Plötulopista”

  1. Kaija Kyllikki Seppänen avatar
    Kaija Kyllikki Seppänen

    Sinun tuotokset ovat täydellisiä ❤

    1. Kaija ❤️ kiitos!

  2. […] johtuu langan joustamattomuudesta. Näin käy etenkin silloin, jos neulos on löyhää. Neuloin sinisen Plötylopi-paitani 4 mm:n puikoilla, liian isoilla, ja tämä ongelma näkyy. Tiiviimpi neulos pitää paremmin […]

Kirjoita kommenttisi tähän!

Trending

Discover more from KOTIKUTOISESTI

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading