Puvun peruskaava omilla mitoilla

Käsitöiden tekemisen uudelleen aloittamisesta oli kulunut puolisen vuotta, ja olin omasta mielestäni mukavassa nousukiidossa. Tosin hyvin kapealla sektorilla. Neuloin vain käsin, en koneella, en virkannut enkä ollut vielä kokeillut vaatteiden ompeluakaan.

Ompelu alkoi kiinnostaa, kun muistin yhden 70-luvulla tekemäni talonpoikaispuseron ja aloin haaveilla sellaisesta. Pitäisi saada sopiva peruskaava, jonka sitten kuosittelisin mallin mukaiseksi.

Tuumasta toimeen

Pyysin avuksi ystäväni ja Wetterhoffin kurssikaverini Sinikka Ruohosen, joka ei hänkään ole enää vuosiin piirtänyt kaavoja eikä opettanut kaavoitusta. Hän suostui heti.

Sovimme kaavanpiirtämisrupeaman seuraavalle viikolle hänen työpaikalleen ammattikorkeakoululle.

Olin ostanut kaavapaperirullan jonka pakkasin mukaan. Näine hyvineni ajoin Kouvolaan. Opetus oli koulussa siltä päivältä päättynyt, ja saisimme rauhassa alkaa hommiin.

Tunaroimme ehtimiseen, mutta mahdottoman hauskaa oli

Työskentely kangerteli. Molemmat nimittäin lähdimme siitä, että ompeluluokasta löytyisivät kaikki tarvittavat pienvälineet. Minulla oli mukana vain sitä kaavapaperia. Ei siis ollut saksia, lyijykynää, pyyhekumia eikä edes mittanauhaa. Näitä välttämättömiä välineitä sitten haeskelimme laatikoista ja opettajainhuoneesta, ja löysimme.

Luokan seinältä saimme muistilistan vartalon mitoista ja siitä näimme, mitä puvun peruskaavaan tarvittiin. Lyhenteet olivat erilaisia kuin ne mihin olimme tottuneet, ja aiheuttivat hämminkiä. Olimme sitä paitsi varmoja, että listassa oli virhe: siitä puuttui yksi tärkeimmistä, käsivarren pituus.

Sinikka mainitsi myöhemmin tästä opettajakollegalleen vain kuullakseen, että nykyisin olan pituus + käsivarren pituus mitataan yhdistettynä.

Mitat otettuamme valitsimme luokan kaavarekistä lähinnä sopivan pahvisen varastokaavan. Siitä sitten jäljennös, jota aloimme muokata. Emme yrittäneetkään piirtää peruskaavaa alusta alkaen.

Vaikka kaavaosaamisemme oli hataraa, työ kuitenkin eteni, kun toinen muisti yhtä ja toinen toista. Mainiota oli myös huomata, miten lihasmuisti toimi: Sinikan mitatessa hihan pituutta käsivarteni koukistui automaattisesti ja oikeaoppisesti. Tehän tiedätte 👍🏻

Viiden tunnin ahkeroinnin jälkeen kaavan ensimmäinen versio oli valmiina. En muista milloin olisin tuntenut itseni niin avuttomaksi kuin tuona iltana. Olin aina tykännyt kaavoittaa vaatteita ja opettaa sitä, mutta tässä sitä nyt oltiin melkein tumput suorina. Kokemus oli kuitenkin erittäin piristävä ja heikoille jäille meneminen teki hyvää. Eihän itselle voi muuta kuin nauraa.

Lopussa kiitos seisoo

Jatkoin työtä vielä kotona leikkaamalla sovituskaavan vanhasta lakanakankaasta. Näytti siltä, että etu- ja takakappaleiden väljyydet olimme osanneet arvioida melko hyvin. Hiha taas oli liian pitkä (siinähän oli mukana olan pituus, joka olisi pitänyt vähentää). Tein kaavaan korjauksia parhaani mukaan muokkaamalla sitä sieltä täältä, kunnes puku alkoi näyttää minulle tehdyltä.

Kuvan ottamisen jälkeen kavensin miehustakappaleita vyötäröltä. Kavensin myös hihansuuta.

Pääsin tavoitteeseen, ja sain oman peruskaavan. Se ei ehkä ole ihan täydellinen, mutta tarpeeksi hyvä.

Kaavoitusyhteistyömme Sinikan kanssa on jatkunut tämän jälkeenkin, mistä olen tosi iloinen. Peruskaavasta syntyi tuo alussa mainittu talonpoikaispuserokin, mutta siitä lisää toisella kertaa.

Kommentoi