Niina Laitisen uusi sukkaohje kahden kuukauden välein koko vuoden ajan ja vain boksin tilaajille.
Mukana langat, joista osa täysin uusia.
Neulojille sopivia yllätyksiä.
Saatavana vain rajoitetun ajan!
Luin viime joulun alla tällaisesta Novitan uutuustuotteesta, Sukkaboksista. Siinä oli jotain koukuttavaa minulle, joka olen neulonut enimmäkseen muuta kuin sukkia. Mutta rakastan kivoja yllätyksiä! Päätin tilata kolme boksia; oppisin varmasti jotain uutta ja saisin rutiinia sukkien tekemiseen. Kaksi kuukautta tuntui sopivalta ajalta saada suuritöisetkin sukat valmiiksi ennen uuden boksin saapumista.
Kun kolmas boksi kesäkuussa tuli, huomasin kaipaavani lisää. Tilasin itselleni loputkin kolme. Niin sain kerättyä koko sarjan, joten kokemukseni kattaa kuusi Sukkaboksia.
Tässä jutussa kerron Sukkaboksin sisällöstä ja ensivaikutelmistani. Sukat ovat boksin päätuote, joten saat lukea niiden malleista, ohjeista ja neulomiskokemuksesta boksi kerrallaan. Tarkastelen aihetta neulojana, joka tulee ”sukkakuplan” ulkopuolelta.
Annan tässä Sukkabokseille myös tähtiä, maksimissaan viisi. Jutun lopuksi tulee terveiset Novitalle ja arvioni Sukkaboksi by Niina Laitinen -tuotteesta. Sukkaboksien kuvat lainattu©️Novitaknits.
Novitan Sukkaboksi by Niina Laitinen – neulojan sukkamatka
Katso Novitan kooste boksien sisällöistä.
1. Kuningatar-sukat: kauniit kuin koru, mutta entä käytännöllisyys?
Helmikuun Sukkaboksin nätisti pakatusta laatikosta löytyi kirjoneuleisten Kuningatar-polvisukkien ohje ja sukkiin tarvittavat langat: kaksi kerää Novita Nallea (011 valkoinen) ja yksi kerä uutta Novita Kajastus -lankaa (870 aamu-usva). Yllätyslahjana oli 150 ml kotimaisen Dermosilin Epson Salt Foot Cream -jalkavoidetta ja oheistuotteena Novitaknitsin Eat, Sleep, Knit -kangaspussukka projekteja varten.
Ensivaikutelma
Hain paketin päivällä Postista, mutta siirsin avaamisen vasta rauhalliseen iltahetkeen. Ihan jännitti! Sukat miellyttivät silmääni, väritys myös. Oheistuotteetkin olivat kiinnostavat. Jotain tällaista olin odottanut.

Kokemuksia helmikuun sukista
Aloin kohtsiltään neuloa sukkia. Ruutumallin rivi riviltä seuraaminen vaati huolellisuutta. Valo ei aina pimeinä talvi-iltoina tahtonut riittää ja keskittyminen oli telkkarin ääressä niin ja näin. Kuvioon pujahti virheitä mutta kun tultiin tutuiksi, toinen sukka valmistui helposti.
Liukuvärjätty lanka teki neulomisesta mielenkiintoista. Tiedän, että monet antavat värien liukua sukissa sattumanvaraisesti, mutta itse halusin että sukat alkavat ja päättyvät samalla tavalla. Olen tyytyväinen lopputulokseen.
Ohje oli selkeä ja mitoitus hyvä. Mutta missä tällaisia Nalle-langasta neulottuja suht paksuja sukkia käytetään? En ole toistaiseksi keksinyt, ehkä kotisukkina? Sopivasti rentojen kävelykenkien, maihareiden tai talvinilkkureiden kanssa ne saattaisivat toimia. Sukkien käyttö on jäänyt minimiin siksikin, että ne ovat vitivalkoisine pohjineen tuntuneet liian aroilta ja hienoilta. Komeat sukat päätyivät toistaiseksi ilahduttamaan mökin vierassukkakorissa.⭐️⭐️⭐️⭐️


2. Tanssivat sadepisarat: langat pääsivät käyttöön, boksin sukat vielä neulomatta
Toinen boksi tarjosi vastuullisia ja ympäristöystävällisiä valintoja. Mukana oli Tanssivat sadepisarat -polvisukkien ohje ja mallipiirros sekä sukkiin tarvittavat langat: kolme kerää uutuuslanka Novita 7 Veljestä Naturea (väri 183 Pisara). Nature on muoviton ja biohajoava, ja sisältää 70 % villaa ja 30 % kestävyyttä tuovaa Tencel ™ Lyocell -kuitua. Erikoista, että sukkalangalle on suositeltu vain käsinpesua.
Projektipussukan lisäksi yllätyslahjana oli 150 g kotimaisen Taika-sarjan vegaanista Ecocert Cosmopolitan Natural -päivävoidetta tai -vartalovoidetta. Vartalovoidetta olen vain kokeillut, projektipussukka on ollut käytössä.
Ensivaikutelma
Boksi oli ok, mutta ensimmäisen boksin nostattamaan odotusarvoon se ei yltänyt. En pystynyt sukkia aloittamaan, koska olin sairauslomalla toipumassa ranteen leikkauksesta.

Kokemuksia huhtikuun sukista
Tanssivat sadepisaratkin ovat polvisukat. Toisille, vielä Kuningatarta paksummille pitkille sukille ei itselläni olisi käyttöä. Palmikkomalli oli kaunis ja vaikutti työläältä. Niina Laitinen tosin kirjoitti boksin saatteessa, että sukissa on hänen malleilleen tyypillinen ominaisuus: ne näyttävät vaikeammilta kuin ovatkaan.
Tilaisuus tarttua lankoihin tuli lokakuussa, kun lähdimme lomalle Espanjaan. Otin puikot ja kerät mukaan, ja lisäksi sinisiä ja keltaisia jämälankoja neuloakseni sukkia Ukrainan ikäihmisille. Polvisukkien ohje odottaa vielä sopivaa neulomisinspiraatiota. ⭐️⭐️⭐️


3. Mökkitiet-ohje tarjoaa keskitason neulojalle haasteita
Sukkaboksissa oli vaihteeksi neljä Mökkitiet-sukkaohjetta koosta 0–3 kk kokoon 44/45. Langat kaikkien sukkien neulomiseen: Novita Nallea väri 274 (aamurusko) yksi kerä, 068 (metsäsieni) kaksi kerää ja 061 (pellava) yksi kerä.
Yllätyslahja Aloe Vera -kasvonaamio on jäänyt kokeilematta. Pieneen pahvirasiaan pakatut kuusi ohutta metallista silmukkamerkkiä ovat päässeet käyttöön.
Ensivaikutelma
Kun boksi tuli, alun innostus vaihtui nopeasti lievään ahdistukseen. Taas uutta neulottavaa, vaikka edellisetkin sukat ovat aloittamatta! Tekemättömiä sukkia alkoi kasaantua, mutta yritin olla stressaantumatta.
Kesäkuussa ranteeni oli jo parempi ja pystyin neulomaan sileää. Silti jätin silmukankiertoja sisältävän ohjeen odottamaan. Ihastuin tässä boksissa siihen, että mukana oli langat ja ohjeet koko perheen sukkiin. Iso plussa Novitalle käytännöllisestä lahja- ja tuliaisideasta.

Kokemuksia huhtikuun sukista
Mökkitiet ovat lyhytvartisia palmikkosukkia. Kuviomalleissa on pientä variaatiota ja jokaisesta oma kaavionsa. Oikean kaavion ja symbolien selitysten löytäminen monisivuisesta ohjevihkosta menivät helposti sekaisin; huomasin pari kertaa neulovani väärää ohjetta. Lankojen värivalikoima on toimiva.
Aloitin naisten Mökkitiet-sukkia heinä-elokuussa. Tulossa oli uusi ranneleikkaus, ja halusin neuloa sukat alta pois. Ensimmäinen sukka valmistui, mutta toista en ehtinyt aloittaa.
Ostin kirjakaupasta staattisen muoviarkin, joka auttoi ohjekaavion oikean rivin seuraamisessa. (Vinkki Novitalle: Voisiko muutama arkki toimia seuraavien Sukkaboksien yllätyslahjana?)
Malli on haasteellinen. Tapahtumia on eri kerroksilla sekä sukan päällä että takana, jossa pitsineuleinen ”sauma” kivana yksityiskohtana. Kantapääkin erilainen kuin tavallisesti. Tehokasta aivovoimistelua!⭐️⭐️⭐️⭐️

4. Sadonkorjuun aikaan on lahja perinteisten kirjoneulesukkien ystäville
Sadonkorjuun aikaan -kirjoneulesukkien ohje on suunniteltu kolmelle eri pohjeleveydelle. Langat sukkien neulomiseen: neljä kerää Novita Nallea, sävyt 010 luonnonvalkoinen, 298 messinki ja 347 herne.
Yllätyslahjana oli minipurkki Lumene Lähde tehokosteuttavaa 72H -geelinaamiota. Se oli pettymys. Lisäksi boksissa oli sukan muotoiset puikkosuojukset, jotka sopivat 7–12 mm puikoille. Niihin mahtuu myös viisi sukkapuikkoa.
Ensivaikutelma
Elokuun boksinkin sukat viehättivät, kuten kaikki tähän mennessä. Polvisukat, joissa vaihteeksi klassista kirjoneuletta ja useampi kuvioväri. Kolme pohjeleveyttä on hyvä. Sukkien pohjaväri on valkoinen. Tuli tunne, että oliko ihogeeli saatu ilmaisena näytteenä ja sukkamerkit kaivettu firman vanhoista varastoista?

Kokemuksia elokuun sukista
En ole vielä aloittanut sukkien neulomista. Lisään tähän kokemukseni, jos/kun niitä kertyy. Malli kiinnostaa.
Vaatimattomat oheistuotteet vähentävät tähtien määrää. ⭐️⭐️⭐️
5. Lokakuun Rakkauslaulu-sukissa on kaikki kohdallaan
Rakkauslaulu-palmikkosukkiin tuli kaksi versiota, polvisukat ja lyhyet nikkkasukat. Boksissa oli langat molempiin: kaksi kerää 7 Veljestä Nummea (sävy 948 kelo) ja yksi kerä sävyä 946 moreeni. Tweedmäinen uutuuslanka sisältää 76 % villaa, 20 % polyamidia ja 4 % viskoosia.
Yllätyslahja oli tällä kertaa pikku pussi, olisiko ollut 25 grammaa Pauligin Juhla Mokka Lempeää. Kolmas projektipussukka tuli täydentämään pussukkavarastoa.
Ensivaikutelma
Sukkaboksi oli saapunut Espanjan lomani aikana ja pääsin avaamaan sen marraskuussa. Onpa kauniit sukat! ajattelin ensimmäiseksi. Aloitin polvisukkien neulomisen muiden kiireiden vuoksi vasta loppiaisviikolla.

Kokemuksia lokakuun sukista
Klassisen kauniit palmikkosukat ovat parhaimmillaan polvipituisina. Niissä kuvio pääsee oikeuksiinsa. Plussaa kahdesta varren pituudesta.
7 Veljestä Nummi -lankaa on mukava neuloa. Malli innosti tekemään uudet polvisukat, vaikka entisetkin ovat jääneet vieraskoriin. On niin totta, että järki ja tunne lyövät kättä näissä neulomishommissa.
Niina Laitisen ohjeiden logiikka värikoodeineen alkaa tuntua tutulta, joten huomaan, että kaavioiden lukutaitoni on kehittynyt. Alan olla sinut sukkien neulomisen kanssa. ⭐️⭐️⭐️⭐️

6. Talven taikaa: napakymppi
Talven taikaa -kirjoneulesukkien ohje ja sukkiin tarvittavat langat: yksi kerä valkoista sekä kaksi kerää punaista 7 Veljestä -lankaa. Punainen on värjätty Korialla karpalonsävyyn Sukkaboksia varten.
Yllätyslahja: pussi Forsman teen Rooibos Aavikkokerma -yrttiteetä. Oheistuotteet: neulonta-aiheisia kortteja ja lahjavyöte, jonka voi kääräistä joululahjaksi menevien sukkien ympärille. Vyöte on kiva idea, vaikkei tullut käyttöön. Teepaketin annoin joululahjaksi.
Ensivaikutelma
Talven taikaa -sukat oli tarkoitettu joulusukiksi. Boksi saapui 12.12. Aikaa oli niukasti, koska muutakin tekemistä tuppaa tuohon aikaan vuodesta olemaan.

Kokemuksia joulukuun sukista
Ajatus jouluisista villasukista kuitenkin innosti. Niille olisi jopa tarve (jouluihminen), ja pääsisivät heti käyttöön. Aloin neuloa ja ihme, sukat valmistuivat seitsemässä päivässä. Tuli todistettua, että ”if there is a will, there is a way”.
Jalan päälle suunnitellut helmineuleiset vinoneliöt levittivät sukkaa liikaa. Neuloin lopulta vain yhden neliön kärkikavennusten lomaan. Sukkien varsi on aika väljä, joten sukat eivät näytä omissa jaloissani kovin siroilta.
Punainen mekko päällä ja nämä polvisukat jalassani oli hyvä viettää joulua kotona aatonaaton glögi-illasta Tapaninpäivän iltaan.⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️

Arvio: Novitan Sukkaboksi by Niina Laitinen
Novitan suosituimmat langat Nalle ja 7 Veljestä ovat sukkalankoja, joten on luonnollista, että ne muodostivat myös Sukkaboksin rungon. Kummastakin langasta oli kolme ohjetta. Novitan uutuuslangat Kajastus, 7 Veljestä Nature ja 7 Veljestä Nummi laajensivat valikoimaa. Lankoja oli reilusti eikä tarvinnut jännittää, riittävätkö ne. Neulojan mielessä pyöriikin monta ideaa, mihin loput langat voisi käyttää.
Suurin osa Sukkaboksin tilaajista taitaa olla paljon neulovia päätellen siitä, miten tottuneesti sukat heiltä syntyivät. Upeat uniikit sukkamallit houkuttelevat neulomaan, vaikkei olisi tietoakaan, kuka sukkia käyttää vai käyttääkö kukaan. Tekemisen ilo on tärkeämpää kuin tulos, matka tärkeämpi kuin päämäärä. Tätä on neuloosi, johon Sukkaboksikin omalla tavallaan perustuu.
Novita kannusti jakamaan kokemuksia Sukkabokseista tunnisteilla #novitaknits ja #sukkaboksi. Keskustelua syntyikin. Kuvia jaettiin ja sukkamallit saivat kiitosta, mutta logistisista ongelmista valitettiin. Myös minä innostuin jakamaan kokemuksiani, ja siksi tämä artikkeli.
Sukkaboksi on kunnianhimoisesti toteutettu ja tyylikäs palvelutuote. Siinä on panostettu laatuun ja hyvään hinta-laatusuhteeseen. Asiakas maksaa ja odottaa saavansa lahjan, joten sukkien mallien täytyy tyydyttää keskiverto sukanneulojia olematta kuitenkaan liian mutkikkaita.
Osaksi tämä selittänee Sukkaboksien polvisukkien suuren määrän nilkkasukkiin verrattuina. Polvisukat ovat houkuttelevat, näyttävät ja muodikkaat, ihan eri maailmasta kuin perusvillasukat. Vinkki Novitan neulelehtien päätoimittajalle: ehkä kannattaisi joskus kuvata valmiit polvisukat myös oikeassa käytössä, ei vain sukkasillaan metsässä tai rantakivikossa. Paksujen polvisukkien käytännöllisyyttä peräänkuulutan.
Sukkaboksien yllätyslahjat jäivät lähinnä statistin rooliin. Plussaa siitä, että tuotteet olivat pääosin kotimaisia. Parhaimpana pidän helmikuun boksin jalkavoidetta. Kaksi projektipussukkaa, iso ja pieni olisi riittänyt, tarvitseeko kolmea?
Sukkamatka jatkuu
Toivoin, että oppisin Sukkaboksien myötä paremmaksi sukkien neulojaksi. Toive toteutui sataprosenttisesti. Kiitos Sukkaboksin! Olen neulonut paljon myös ammatikseni, mutta sukanneulojana asemoin itseni taidon portaikossa aloittelijan ja osaajan välimaastoon. Boksin sukkien tarjoaman harjoittelun ja toistojen jälkeen koen saavuttaneeni osaajan tason. Taidon lisääntymisen myötä innostuin neulomaan niin, että monia nilkkasukkapareja päätyi joulupukin konttiin.
Uuden oppimisen ideaan pohjautuu myös Novitan uusin tuote, Sukkamestarin boksi. Niinpä tilasin myös sen. Tekee mieli jatkaa, kun nyt vauhtiin pääsin.

Tämä oli mukava juttu, olin nähnyt sukkabokseja, mutta muuta en sitten tiennytkään. Jäi kutkuttamaan tilaus, mutta nyt on hetkeksi pakko jarruttaa, hartiat ovat korvissa joulunajan kutomisista. Odotan innolla myös ystävänpäiväsukkien ohjeen ilmestymistä Taimitarha-ryhmään.
Kiitos 🙏Välillä on todellakin pakko pitää neulomisesta taukoa. Ei auta. Tammikuun lopulla tulee tosiaan Taimitarhassa tuo Niina Laitisen ystävänpäiväsukkien mysteerineulonta, johon varasin jo langat (Sukkaboksista jääneitä).
Hiihtokengissä nuo paksut polvisukat ovat hyvät. Ilman sellaisia ainakin minulla jalat palelevat.
👍🏻 Säärystimet + paksut urheilusukat -yhdistelmä toimii myös. Parasta tarkistaa oma kanta ja ottaa pitkät villasukat ulkokäyttöön kokeiluun.😊
Tilasin viime vuonna kaikki ja kerkesin tekemään. Oli kiva ja myös jännitystä odotellessa.
Täna vuonna tein uuden tilauksen.
On mitä odottaa!
👍🏼 Mitkä sukiat olivat sinun suosikki?
Tämä oli kiva arvio. En tilannut itse näitä viime vuoden bokseja mutta tänä vuonna tilasin 3 kk:n ja vähän jännittää että millaisia tulee. Odotan kyllä innolla niitä.
Kiitos 🙏 Jännitys taitaa kuulua asiaan. Kiva kun on jotain mitä odottaa!