Miten koronapandemia vaikuttaa elämääni?

Päätin alkaa eristäytyä kotiin vapaaehtoisesti heti, kun ensimmäisistä rajoituksista uutisoitiin torstaina 12.3. Viimeisen viikon aikana olen liikkunut kodin ulkopuolella, mutta mitä pidemmälle viikko on kulunut, sitä vähemmän. Elämä on muuttunut nopeasti ja radikaalisti.

Kalenteri tyhjeni ja lähikontaktit vähenivät

Kotoilevan minäni ensimmäinen viikko on mennyt ihmetellessä. Kuitenkin voin jo sanoa, että muutoksessa on paljon hyvääkin. Ei tule säntäiltyä sinne ja tänne, eikä tule sovittua tapaamisia. Ei tarvitse suunnitella matkojakaan, koska niitä ei ole tai ne on peruttu.

Viranomaiset ovat ohjeistaneet meitä rajoittamaan liikkumistamme ihmisten ilmoilla. Tämä on hyvä ja selkeä ohje, eikä tuota eläkeläiselle suurta päänvaivaa. Käymme ruokakaupassa, siinä melkein kaikki. Mietinkin nykyisin, onko tämä tai tuo meno pakollinen ja välttämätön? Jos ei, joudun jäämään kotiin. Monta mukavaa tapaamista on mennyt sivu suun.

Keskiviikkona oli pakollinen meno, kun kävin Helsingissä mammografiassa. Matkat tein omalla autolla tartuntariskin minimoimiseksi. Tutkimus tehtiin Docrateessa, jossa oltiin hyvin ajan tasalla. Potilaiden vastaanotto oli siirretty eteisaulaan. Kysyttiin mahdollisista flunssaoireista, lähiaikojen ulkomaanmatkoista jne. Kerroin pitkittyneestä yskästäni, jonka vuoksi sain kasvosuojuksen talossaoloajaksi.

Tiedetään, että tuollainen kevyt suojus ei riitä estämään tartuntaa. Mutta jos tuntee itsensä flunssaiseksi, se vähentänee tartuntariskiä. Siis suojaa muita. Näitä ei juuri näe Suomen katukuvassa. Minusta se on harmi. Yllätyin, miten suojus kasvoilla sai oman olon tuntumaan turvallisemmalta; silläkin on merkitystä hyvinvoinnin kannalta. Toisille se tosin voi huutaa: VAARA! Näin koin, kun lääkärin odotushuoneessa vuoroaan odottava nainen silminnähden kavahti minut nähdessään.

Päiväohjelmani toistaa itseään

Elämäni keskittyy siis kotona olemiseen mieheni kanssa. On yritettävä käyttää kekseliäisyyttä, että arki olisi mahdollisimman mukavaa. Molemmilla on omat ohjelmansa ja tekemisensä. Minun päiväni kuluvat suunnilleen tällaisissa puuhissa:

  • Luen lehdet tarkkaan, vaikka aamulehden koronauutiset ovatkin jo ehtineet korvautua uusilla.
  • Olen somessa. Twitteristä saan viranomaisuutiset keskitetysti ja tuoreeltaan. Joskus twiitit ovat hauskojakin ja keventävät raskasta faktauutisointia. Instan ja Facebookin käyttö on vähentynyt.
  • Puhun puhelimessa enemmän kuin ennen.
  • Katson telkkaria.
  • Usein vain olen hiljaa itsekseni.
  • Jatkan vapaaehtoistöitäni. Fidan myymälään en mene, mutta tässä yhtenä iltana hinnoittelin muutaman laatikollisen kirjoja kotona. Teen seurakunnan viestintää.
  • Teen ruokaa, mutta täytyy pitää varansa ettei jääkaappi täyty liikaa ruuista. Tykkään ruuanlaitosta, siinäpä se. Joskus aion kokeilla pitkään haudutettavaa ranskalaista sipulikeittoa, jonka ohjeen näin jollakin Marttojen koronapostauksista.
  • Siivoan tarkemmin.
  • Luen kirjoja, en muista miten monta on mennyt jo.
  • Ulkoilen yksin, nyt kun ihanat aurinkoiset kevätsäät siihen houkuttelevat

Teen myös käsitöitä

Käsityöt sopivat tällaiseen hitaaseen ja pienimuotoiseen elämänrytmiin mitä mainioimmin. Keskeneräisiä töitä voi yrittää saada valmiiksi ja uusia aloittaa. Liityin yhtenä päivänä Facebookissa Keskeneräisten käsitöiden kerhoon. Minut hyvin tunteva ystävä kutsui. Mainio ryhmä.

Lupasin kertoa ryhmäläisille tämän hameen edistymisestä.

#tuenkäsityötä

Moni toimiala, kuten matkailu- ja ravitsemisala ja erikoiskauppa on nyt suurissa vaikeuksissa. Valtion, mutta myös kuluttajien tukitoimia kaivataan.

Taitoliitto reagoi tähän ja julkisti kampanjan #tuenkäsityötä. Haastekampanja kannustaa kaikkia jakamaan myönteisiä käsityökokemuksia ja tukemaan koronapandemian vuoksi tukalaan tilanteeseen joutuneita käsityötoimijoita. Keinoja on monia – lue lisää täältä.

Yhtenä keinona innostettiin jakamaan kuva käsitöihin liittyvästä verkkokauppa- tai myymäläostoksesta. Tähän reagoin. Pieni asia, mutta en osaa olla tällaisissa tilanteissa kokonaan toimimatta.

Kommentoi