Parikymmentä vuotta meni, että keskityin vain korjausompeluun. Kerran piti taas lyhentää miehen farkut. Metin, miten saisin säilytettyä farkkujen alkuperäisen, kivipestyn käänteen tikkauksineen. Keksin ratkaisun ja myhäilin tyytyväisenä. Idea on yksinkertainen: ompelin liian pituuden laskokseksi käänteen yläpuolelle.
Yllätyin, kun sitten vuosien päästä huomasin netissä ohjeita vastaavaan lyhennystapaan. Toimiva pyörä oli siis keksitty muuallakin! Periaate on ohjeissa sama. Eroja on vai siinä, ommellaanko lahkeisiin lopuksi laskoksen kiinnittäviä ompeleita ja jos, mihin kohtaan.
Farkkujen lyhentäminen laskoksen avulla onnistuu sitä paremmin, mitä laadukkaammat farkut ovat. Aina niitä ei ole leikattu langansuuntaan, joskus lahkeensuun käänteet vetävät vinoon, joskus käänteiden leveys heittelee. Silloin voi olla hankala saada aikaan kaunista lopputulosta.
Olen soveltanut laskoslyhennystä muihinkin kuin farkkuihin. Jutun lopussa kolme esimerkkiä.
Lyhennä farkut näin

- Sovita housut ja mittaa oikea pituus. Jos housut lyhenevät 5 cm, taita käänteen yläpuolelle nurjalle laskos, jonka syvyys on puolet siitä eli 2,5 cm. Täsmää saumat kohdakkain ja kiinnitä laskos nuppineuloin. Laita nuppineulat poikittain kuten kuvassa: silloin kohdistukset pysyvät paikoillaan ompelun aikana.
- Ompele suora ommel nurjalle ihan käänteen rajalle. Vetoketjupaininjalalla saat tarkimman tuloksen, mutta tavallisellakin paininjalalla työ onnistuu.
- Kavenna saumanvara noin 1 cm levyiseksi. Huolittele se.
- Silitä saumanvara ylöspäin työn oikealta puolelta.
- Kiinnitä saumanvara suoralla ompeleella 2 mm:n päähän ommeljuovasta housujen värisellä ompelulangalla.
- Kiinnittävä ommel näkyy päällepäin ja pitää saumanvaran paikallaan.





Työtapa on monikäyttöinen
Kokeile laskosmenetelmää myös muihin kohteisiin. Se sopii mainiosti esimerkiksi farkkutakin hihansuiden ja farkkuhameen lyhentämiseen.
Farkkutakin hihat
Noomin farkkutakin hihojen pituudesta poistui rannekkeen leveys eli 4 cm.








Farkkuhame
LauRien farkkuhametta piti lyhentää 6 cm. Alkuperäinen käänne on tehty mitenkuten ja sen leveyskin vaihtelee, mikä hankaloitti työtä. Toisaalta elastaanin kahden prosentin osuus helpotti saumojen kohdistamista.

Ohut kesähame
Kirpparilta ostetun Vero Modan ohuen, vuoritetun kellohameen helmassa on yksivärinen kaitale, jossa tikkaukset. Lyhensin hametta 6 cm. Jätin viimeisen päällitikkauksen pois, koska laskos pysyy hyvin paikallaan ilmankin.




Jaa vinkit myös kavereille!
Olisi myös mukava lukea omista ompeluksistasi, joihin olet soveltanut laskosmenetelmää.
Aiheesta muualla
Life at Coverall -sivusto 30.10.2014: How to shorten your jeans and keep the original hem (video 4,52 min)
Kodin kuvalehti 19.2.2016: Näin lyhennät farkkujen lahkeet säilyttäen alkuperäisen lahkeensuun
Suuri Käsityölehti 5.9.2017: Näin lyhennät farkut niin, että tikkaus säilyy (video 1,06 min)