Kun opettaja aloittaa alusta

Mun ohje on taas tosi, tosi helppo ja sopii mainiosti aloittelijallekin. Työ on toki aika suuri ja ehkä vähän puuduttava ja siksi vaatii jonkin verran kärsivällisyyttä, mutta kuten sanottu, tulosta Surilla ja isoilla puikoilla syntyy nopeaan tahtiin, joten ihan pahinta kyllästymistä ja epätoivoa ei pitäisi syntyä! 😀

Sitaatti on Kalastajan vaimo -blogista. Istuin syksyllä 2016 kampaajalla ja selasin naistenlehteä, jossa oli herkullisia ja iki-ihania lähikuvia tässä blogissa esitellystä alpakkavillatakista. Olin myyty. Yhtäkkiä syntyi ajatus ja into tarttua taas neulepuikkoihin. Kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen! Ilman mitään ennakkoajatusta, harkintaa tai asian kypsyttelyä. Tunne oli tuttu. Intuitiolla mennään: näinhän minulle usein käy.

Oma versio

Menin kotkalaiseen Noonknitiin ajatuksella hakea langat neuleeseeni.  Halusin alpakkaa. Sandnesin Suria siellä ei ollut, mutta ostin  harmaata Teeteen Cacao-lankaa.  Siihen löytyi ohje ainaoikein-neuleena (helppoa!) ja myymälässä oli nähtävillä myös valmis neuletakki. Rehellisesti sanottuna se ei ollenkaan vastannut alkuperäistä ideaa, mutta uskottelin itselleni, että kyllä se käy. Tärkeintä oli päästä heti alkuun. Näin jo itseni neulomassa sohvannurkassa, kuin ennenvanhaan.

Kaava: Tekstiiliteollisuus Oy ja Noonknit/Outi Markkanen. Piirros LA.

Kokemuksia

Neuletakki syntyi vaivalloisesti. Bukleelankaa ei ole kovin helppo neuloa. Minulle se oli suorastaan hankalaa. Onko sinulla kokemuksia? Neuleohjettakin oli ihmeen vaikea aloittelijana tulkita, ja ilman Outilta saatua kaavaa se olisi ollut minulle mahdotonta.

En käyttänyt takkia ihmisten ilmoilla kuin kerran töissä. Yllätyin kun työkaveri kiinnitti siihen huomiota ja kysyi ihaillen, tai niin tulkitsin, olenko itse sen neulonut. Siltä se kyllä näytti! Neule oli päällä epämukavan hahmoton, se roikkui harteilla ja sitä piti koko ajan nykiä tai kohentaa. Ehkä neuloin sen liian suurilla puikoilla. Koti-iltoina takkatulen ääressä siihen oli kyllä ihana kääriytyä ja se oli kevyt – lankaa kului vain 200 grammaa.

Ainoa kuva jossa takkia näkyy. Käytin tätä sairauslomalla ollessani kotitakkina.

Kipinä oli syttynyt ja kokemusta kertyi. Seuraavan alpakkaneuletakin langat odottivat jo malttamatonta neulojaansa.

Hyvää

  • Pääsin neulomisen alkuun
  • Työn ilo
  • Alpakkalangan pehmeys innostaa neulomaan
  • Työ valmistui

Parannettavaa

  • Kiire: halusin aloittaa heti, mutta olisi kannattanut odottaa että kauppaan saapuu sitä vaaleanharmaata lankaa, mistä lehdessä ollut neule oli tehty
  • Epätaloudellisuus ja -ekologisuus: työ ja langat menivät hukkaan, ja pari-kolme kertaa käytetty epämukava takki roskikseen. Lenkkimohairia ei pystynyt purkamaan!
  • Neuletta oli suuren kauluksen vuoksi hankala käyttää päällystakin alla.

* Artikkelin otsikkokuva on lainattu Kalastajan vaimon villatakista.*

Kirjoita kommenttisi tähän!