Pistos ravistelee asenteita ja tarjoaa luovia ideoita puku- ja tekstiiliperinteen uusiokäyttöön.

Raili Airikka-Haapaniemi ja Tiija Malmi: Pistos. Museoidun muodin käyttöohjeita. 151 sivua. Reuna Kustantamo ja kirjakauppa 2020.

Tunnistatko juuripukeutujan? Se on hän, joka yhdistää pukeutumisessaan esimerkiksi kansallispukujen osia, koruja ja koristeita moderniin vaatteisiin. Juuripukeutuja on ylpeä historiastaan ja arvostaa perinteisiä käsityömenetelmiä. Tähän meitä perehdyttää Raili Airikka-Haapaniemen ja Tiija Malmin Pistos, joka on tuore pukeutumisen idea-, ohje- ja muotihistoriateos yksissä kansissa.

”On ilo luoda uutta, mutta rikkaus kun sen voi ammentaa vanhasta”, on kirjan kantava aate. Pistoksen henkeen kuuluu hyödyntää myös konkreettisesti mahdollisimman paljon vanhaa, käytöstä poistettua materiaalia. Keskiössä on kymenlaaksolainen puku- ja tekstiiliperinne. Työohjeista löytyy käyttövalmiita malleja sekä vasta-alkajille että pidemmälle ehtineille taitajille. Inspiraation lähteinä on käytetty kansallispukuja, joiden rikasta perinnettä hyödynnetään uusiotuotteissa.

Kulttuurineutraali massamuoti on syrjäyttänyt omaperäisen puku- ja koristautumisperinteen, mutta löytyy heitäkin, jotka haluavat ilmentää identiteettiään persoonallisella pukeutumisella. Heille kirja on täysosuma. Kirjoittajat kannustavat kokeilemaan juuripukeutumista nyt, kun kiinnostus omiin juuriin on trendi ja kansallispukuaate elää ja voi hyvin. Perinteen arvostus on myös nuorten keskuudessa nousussa.

Kirjassa kannustetaan menemään museoon ja inspiroitumaan niiden aarteista. On hyvä, että lukija saa myös ohjeita arkistoitujen museoesineiden asianmukaiseen käsittelyyn.

Käsitteet kansanpuku, kansallispuku, kansanomainen puku ja muinaispuku selitetään erinomaisen kattavasti. Kansallispuvusta on kirjassa laajempi kuvaus. Kansallispuku on pitkään ollut arvokas, koskematon juhlapuku. Mutta ajat ovat muuttuneet. Nykyisin Suomen kansallispukukeskuksen asiantuntijaraati pitää kansallispuvun osien irrallista käyttöä – esimerkiksi liivi farkkujen kanssa – täysin hyväksyttynä ja jopa ilahduttavana tapana tuoda värikkäitä kansallispukuja esille. Tärkeintä on muistaa, että kansallispuku on kokonaisuus siihen kuuluvine päähineineen, sukkineen, kenkineen ja koruineen, ja ettei eri pukujen osia tule yhdistää keskenään.

Uusien tuotteiden ideointi kierrätysmateriaaleista saa oman lukunsa. Hankkeen alussa sattui myös pieni onnenkantamoinen, kun materiaalipulan kanssa kamppailevat tekijät saivat Finnairilta lahjoituksena käytöstä poistettuja virkapukuja ja muutakin materiaalia. Kirjassa nähdään näistä syntynyt kymenlaaksolaisen kruunumorsiamen puvun innoittama komea luomus, kirjan upein työ ja pukuesitysten itseoikeutettu huipennus, Pahantorjuntapanssari.

Tekijät esittelevät joukon käsityötekniikoita kuten ompelun, kirjontoja, poimutuksia, rypytyksiä, nauhoja ja neuleita. Niistä kerrotaan elävästi ja hyvin havainnollistaen, joten veikkaan että kirjan ääressä syntyy into opetella menetelmä jos toinenkin. Kirjan viimeiset 60 sivua on varattu ”ohjeille ja oivalluksille”, runsaasti kuvitetuille valmistusohjeille. Kynnys käsitöihin tarttumiselle on tehty matalaksi. Esimerkeissä näkyy myös askartelusta tuttuja materiaaleja kuten cd- ja lp-levyt, lyöntimetalliarkit, askartelumaalit, paperit, narut ja liimat. Materiaalin aitous on ollut sivuseikka tekemisen ilon ja uniikin lopputuloksen rinnalla.

Onnittelut koko työryhmälle hyvästä työstä. Marja Seppälän upeat valokuvat ja Minna Mannisen ja Outi Markkasen selkeät työohjeet vakuuttavat. Suurikokoisen kirjan väljä taitto on Nunnu Halmetojan taattua kädenjälkeä, innostava ja visuaalisesti houkutteleva. Se antaa tilaa tekstille ja kuville nostaen kädentaidot pääosaan. Kansi puhuttelee yksinkertaisuudellaan. Kekseliäs, yksinkertainen ristipistoaihio kulkee mukana kannesta kanteen ja sivusta toiseen erottaen pääotsikot alaotsikoista sekä täydentäen valokuvia ja täyttäen tyhjää tilaa. (Tosin, ehkä, vähempikin pistojen ilotulitus olisi riittänyt, tai niihin kätkeytyvä logiikka ei vain avautunut minulle.)

Raikkaalla otteella toteutetussa kirjassa esitellyt mallit eivät ole vain perinteisiä, kansanomaisista tekstiileistä ideansa saaneita vaatteita ja koruja, vaikka toki niitäkin nähdään. Ilman rohkeita ja ennakkoluulottomia luomuksia Pistoksella ei olisi uutta tarjottavaa, ja se liittyisi uusrenessanssin kokeneiden Eeva Haaviston tai Mary Oljen klassikkokäsityökirjojen laadukkaaseen mutta tuttuun ja turvalliseen jatkumoon.

Kirja houkuttelee lukemaan sen yhdellä istumalla kuten minulle kävi. Siitä jää hyvä mieli: näkee, että tekijät ovat paneutuneet aiheeseensa huolella. Paljon ajatuksia, värejä ja kuvioita jää pyörimään päässä. Mieleeni jäivät muun muassa luukkuhousut, tyllikirjottu pikku laukku ja virolahtelaisen pirtanauhan mallista suunniteltu ja kudottu vaatetuskangas. Ja kauniit korut.

Kirja kiinnostanee ainakin puku- ja tekstiiliperinnettä ja käsillätekemistä arvostavia, jotka haluavat ilmentää identiteettiään pukeutumisella ja tehdä pesäeroa massamuotiin. Siitä riittänee keskiaikaharrastajille ja roolipelaajillekin ammennettavaa. Myös kansallispukujen sekakäyttäjät löytänevät kirjasta ideoita pukeutumiseensa. Hehän ovat juuripukeutujia, joita viehättää nykymuodista riippumaton värikylläinen ja muhkea muotokieli, ja jotka yhdistelevät luovasti kansallispukuja ja niiden osia. Kirjassa mainituille kansallispukupoliiseillekin kirja tarjoaa mahdollisuuden tuulettaa mielipiteitään.

Tärkeitä käsityöperinteen harjoittajia ja edistäjiä ovat myös peruskoulujen oppilaat ja opettajat. Heille kirja voi toimia mitä parhaana ideoinnin lähteenä.

Pistos tuo arvokkaan lisän valtakunnalliseen keskusteluun kansallispuvuista ja niiden uudenlaisista käyttötavoista, ja lunastaa paikkansa hyvin. Kymenlaaksolainen rikas perinne tulee samalla näkyväksi uusille sukupolville.

#rohkeastikansallispuvussa #juuripukeutuminen #kansallispukukuuluukaikille #kansallispukuvallankumous #kansallispukutuuletus #tuunaamunperinne