Hyvä, paha mallitilkku

Ensimmäisen tein ohjeenmukaisilla puikoilla ilman mitään mallitilkkuja ja sen koko meni ihan pieleen.

Näin tunnustaa Katja Toivio Islantilaisneuleet-ryhmässä. Onko tuttua? Olet nähnyt ihanan paidan ohjeen, hankkinut langat ja ohjeen mukaiset puikotkin. Sitten vaan neulomaan! Sanovat, että kaarrokepaidan neuloo helpommin kuin kirjoneulesukat.

Toinen neuloja kertoo, että paidasta tuli vähän iso, mutta mahtuupahan alle vaatetta. Seuraavaan paitaan hän lupaa tehdä mallitilkun. Kolmas neuloi suoraan ohjeesta M-koon, mutta siitä tuli liian iso. Hän antoi paidan eteenpäin ja sai aloittaa uuden turvallisin mielin, nyt kun iso “mallitilkkukin” oli olemassa.

Joskus käy niin, että jättäessään neuletiheyden tarkistamatta neuloja on tekevinään kokoa XL, mutta lopputulos onkin XS. Myös tämä tarina on tosi.

Mallitilkku ja mittanauha ovat ystäviäsi

Suosittelen aina tarkistamaan neuletiheyden mallitilkun avulla. Laske, montako silmukkaa on 10 cm:llä. Jos niitä on enemmän kuin ohjeessa on mainittu, käytä paksumpia puikkoja. Jos vähemmän, valitse ohuemmat puikot.

Pirjo Sinervo kannustaa Punomon sivuilla neulomaan mallitilkun. Se ei ole vihollinen. Mallitilkku kuuluu neuletyön aloittamiseen samaan tapaan kuin vyyhdillä olevan langan keriminen. Ensin valmistelut, sitten neulomaan. Mallitilkulla varmistat, että saat mitä tilaat.

Mallitilkut ovat nousseet keskusteluun islantilaisneulebuumin myötä. Ymmärrän sinua, jos olet aiemmin neulonut asusteita ja siirtynyt paitojen pariin. Olet tottunut ottamaan silmukkamäärät ja puikkokoot ohjeesta, eikä kovasti mene pieleen vaikka sukan mitat hieman heittäisivätkin.

Kun teetkin paitaa, mitoitusvirhe moninkertaistuu. Ilman omaan käsialaan sopivia kunnon laskelmia työ etenee yrityksen ja erehdyksen kautta. Voit vain toivoa hartaasti, että tulee oikea koko.

Sekin vaikuttaa, oletko osannut valita ohjeesta oikean vaatteen koon tai tehnyt omat laskelmasi oikein. Ja sovittaminen matkan varrella kuuluu asiaan.

Jos olet taitava neuloja, luotat kokemukseen ja voit saada kelpo neuleen ilmankin. Mallitilkun sivuuttaminen on kuitenkin huono neuvo aloittelijalle, koska ilman sitä lopputulos on sitä mitä sattuu tulemaan.

Miksi mallitilkku halutaan unohtaa paitojakin neulottaessa? Miksi pienestä mallitilkusta on tullut kummajainen?

Voisitko ajatella, että kun neulot mallitilkkua, samalla langan luonne tulee tutuksi. Voit hetken aikaa keskittyä vain yksinkertaiseen tekemiseen. Se rentouttaa.

Mallitilkku neulotaan, jotta löydetään neuleeseen sopiva tiheys. Joskus voit joutua kokeilemaan useampia puikkokokoja, ennen kuin sopiva löytyy. Mallitilkkuun voit kokeilla myös reunuksia, resoreita jne.

Mallitilkun tekeminen säästää hermoja, mutta aina sekään ei takaa oikeankokoista neuletta

Mallitilkku neuvotaan neulomaan pyörönä, jos paidankin neuloo pyörönä, siis putkena. Saman tuloksen saa kun neulot mallitilkun tasona neulomalla vain oikeita silmukoita. Jätä nurjat neulomatta ja neulo vain oikeat kerrokset aina samasta suunnasta ja jätä lankalenkit tilkun taakse.

Hyvä neuvo, jos mallitilkun tekeminen tökkii: Aloita paidan neulominen hihasta. Reilut 10 cm neulottuasi saat siitä mitattua silmukka- ja kerrosmäärät.

Viimeistele tilkku samalla tavalla kuin paitakin. Kastele, pese, höyrytä tai miten haluat.

Aina ei mallitilkkukaan takaa valmiin neuleen mitoituksen onnistumista. Neulojan käsiala voi muuttua neulomisen aikana löysemmäksi tai tiukemmaksi. Mallitilkun avulla onnistumisprosentti nousee silti suuremmaksi kuin ilman sitä. Voit rentoutua sen sijaan, että jännittäisit lopputulosta, mittailisit työtä vähän väliä ja kirjoittaisit huolestuneena kysymyksiä neulontaryhmiin.

Olen miettinyt tätä ja tuntuu, että mallitilkkuun liittyy riskinottoa. Osa meistä kaipaa haasteita ja pientä jännitystäkin. Osa taas varmistaa kaiken etukäteen, jos mahdollista. Mallitilkku edustaa varman päälle pelaamista, ja on siksi tylsää. Se on kuulemma vain nössöjä varten… Neulominen onkin oikeastaan kuin peli, jossa haastat itsesi. Selvisinkö voittajana (tuli oikea koko! hyvä minä!) vai hävisinkö tällä kertaa (pieleen meni, mutta menköön).

Itse neulominen on usein tärkeämpää kuin lopputulos. Jos paidasta tuli liian kapea/leveä/pitkä/lyhyt, ainahan sen voi yrittää myydä, saatat ajatella. Islantilaisneuleiden myyntiryhmissä näkyy jo näitä “tein itselle, mutta tuli liian iso” -paitoja, ja tarjonta kasvaa tasaiseen tahtiin.

Lopuksi pieni testi mallitilkkuihin liittyen. Oletko perfektionisti, kärsimätön vai elämäntapaneuloja? Luepa Ullaneuleen juttu 10 tapaa neuloa mallitilkku.

3 Comments

Kirjoita kommenttisi tähän!