Ei lastukaan kauas veistäjästään lennä, eli periytyykö käsityötaito?

Jos äiti tanssii nuoralla ja isä kouluttaa hevosia, mitä voi tulla tyttärestä?

Näin kirjoitti taannoin Helsingin Sanomat kertoessaan Kleinbartin sirkussuvusta. Palaksen/Siiralan suvusta taas sanottiin, että ”musiikkisuvuissa käy kuten teatterisuvuissa: siihen maailmaan kasvaa”. Puhutaan kulttuurisuvuista ja urheilijasuvuista. Retkiä Espanjaan -tv-ohjelmassa sanottiin flamencokitaristien taidon elävän romaniveressä ja andalusialaisissa suvuissa.

Jo vanha kansa sen tiesi: Sukuunsa suopetäjä, tekijäänsä tervaskanto. Isältä pojalle, äidiltä tyttärelle. Mitä isä edellä, sitä poika perässä.

Miten on käsityösukujen laita? Olen usein kuullut sanottavan, ja itsekin sanon, että kädentaidot on saatu äidin/isän perintönä tai että taito on siirtynyt suvussa. Ajatellaan, että käsityön tekeminen periytyy luonnollisesti, kuin itsestään perimätiedon tapaan sukupolvelta toiselle.

Meidän suvussa tälle on jonkin verran perusteita. Taitavia käsityöntekijöitä löytyy sekä äidin että isän puolella. Taito tehdä jotakin omin käsin on ollut jonkinlainen itsestäänselvyys. Esimerkiksi isäni suvussa miehen piti osata valmistaa ainakin kirvesvarsi, jos ei muuta. Äidin suvussa näyttää kaikilla jossain elämänsä vaiheessa olleen sekä taito että halu tehdä jotain omin käsin.

Ei omena kauas puusta putoa

Monessa suvussa käsillä tekeminen on vähentynyt entisajoista, muttei kokonaan loppunut. Esiäideille ja -isille käsityötaito oli edellytys elämässä selviytymiselle. Vaatteet ja tekstiilit tehtiin tarpeeseen. Toki käsityöt olivat myös mieleinen harrastus ja keino paeta arjen harmautta. Käsitöiden parissa rentouduttiin. Käsityöt oli mukava toiminnallinen tapa olla yhdessä.

Käsityötaito oli myös yksi osoitus naimakelpoisuudesta.

Ennenvanhaan kaikille riitti jotakin käsityötä. Taitavimmat toteuttivat vaativampia töitä, ja toiset saivat yksinkertaisemmat tehtävät. Joskus tunnutaan ajateltavan, että 1800-luvulla syntyneet hienot kädentaidon näytteet olisivat olleet jokanaisen tehtävissä. Eivät olleet. Kaikista ei ollut komeimpien kirjokintaiden neulojiksi saatika hienoimpien pirtanauhojen kutojiksi.

Mitä emo laulaa, sitä poikanen visertää

Jokaisessa käsityösuvussa on heitäkin, jotka eivät itse pidä tai joita ei pidetä käsityöihmisinä. Käsityösuvussa hekin ovat todennäköisesti oppineet käsintehtyä arvostamaan.

Entä geenien merkitys?

Professori Kari Uusikylän mukaan lahjakkuudella on vahva geneettinen perusta: ”Jos on 210 senttiä pitkä, mahdollisuudet kehittyä koripalloilijaksi ovat paremmat kuin 150-senttisellä”.

Kiinnostus käsitöiden tekemiseen voi syntyä ja taito periytyä, jos ympäristö luo sille otollisen maaperän. Pelkät geenit eivät kuitenkaan riitä, vaikka perityt ominaisuudet antavat keskimääräistä paremmat edellytykset kehittyä oman alansa taituriksi. Vaaditaan lisäksi kiinnostusta sekä intohimoista ja tinkimätöntä harjoittelua.

Hiihtämään oppii vain hiihtämällä ja kirjoittamaan kirjoittamalla.

Kari Uusikylä

Itse uskon, että käsitöiden oppimisessa ja kiinnostuksen heräämisessä on kaikkein tärkeintä esimerkki: innostunut, kannustava ja hyväksyvä henkilö lähipiirissä.

Vaikuttaako sinun sukusi käsityösuvulta – sellaiselta, jossa käsityöt ovat tavallista useammalle tärkeä osa elämää, elämäntapa tai ammatti?

Jos kiinnostuit, lue tämäkin: Tarinaa taidon portaista,

Toivotan sinulle hyvää uutta vuotta 2021!

4 Comments

  1. Yhdyn täysin näihin näkemyksiin. Omassa suvussani kaikki käsillä tekeminen on ollut läsnä, toisilla ammattina, toisilla harrastuksena. Isän sisko oli ompelija, veli puuseppä ja toinen veli graafikko. Äidin puolella käsityö oli harrastuksena tai voisi sanoa, että omiksi tarpeiksi tekemisenä silloin, kun kaupoissa ei vielä ollut kovin hyvä tarjonta. Pula-aika ja pakko ovat opettaneet tekemään itse. Käsityötaito voi ilmetä monella tavalla, vaikkapa kakkujen koristelussa tai puutarhassa.

    Omalle tyttärelleni käsillä tekeminen on periytynyt äidinmaidossa siten, että teini-iässä käsityö ei ensin kiinnostanut, mutta hän kävi lasten taidekoulua: piirsi, maalasi ja muotoili savesta. Pakko ei ole häntä ajanut tekemään itse, koska kaikkea on saanut valmiina kaupasta. Vasta aikuisena hän hurahti käsitöihin ja lopputulokset ovat aina onnistuneita, vaikka hän ei edelleenkään paljon ohjeista piittaa vaan tekee omia sovelluksiaan. Siinä varmaan näkyy se geeniperimä, että on jotenkin kyky nähdä, miten asiat saa toimimaan. Elämänsä ensimmäiset pitkät housut hän teki juuri äskettäin, yli 40-vuotiaana. Ilman kaavoja. Veti pari suoraa liidulla kankaalle, leikkasi, sovitti ja hyvät housut tuli.

    1. Kiitos kommentista, ilo lukea että ajattelet samoin. Tämä on mielestäni vähän vaikea asia, koska genetiikka ei ole mitenkään omaa alaani. Mutta se, että ympäristötekijät voivat vahvistaa perimässä saatuja ominaisuuksia, on kokemuspohjaisesti tuttua. Kun kohdalle osuu ihminen joka antaa kannustavaa palautetta, lopputulos voi olla noin upea kuin tyttäresi kohdalla. Terkut hänelle!

  2. Kiitos, vien terveiset. Geeniperimä oli minulta vähän huono sanavalinta. En ole itsekään asiantuntija sillä alalla, mutta olen lukenut, että kaksostutkimuksissa on huomattu, miten identtiset kaksoset ovat toisistaan kauaksikin erotettuina tehneet samoja asioita. Joten jotenkin se perimä taustalla vaikuttaa ympäristöstä huolimattakin. Sosiologina olen aiemmin ollut taipuvainen painottamaan ympäristön vaikutusta, mutta olen läheltä nähnyt, miten ulkomailta adoptoidussa lapsessa näkyvät enemmän jotkin muu ominaisuudet kuin, mitä adoptiovamhemmat ovat. Tyttärenikin alkoi harrastaa tekstiilityötä vasta, kun oli kulunut jo paljon aikaa hänen kotoa muuttamisestaan.

Kirjoita kommenttisi tähän!