Jos olet seurannut blogiani sen alusta saakka, tiedät että aloin käsitöiden tekemisen uudestaan pitkän tauon jälkeen.
Ensin tartuin neulepuikkoihin, sitten ompelukoneeseen. Seuraavaksi tuli neulekone ja viimeiseksi virkkuukoukku. Olin käyttänyt kaikkia näitä työssäni, mutta virkkausta vain kokeillut.
Kokosin linkit aloitteluvaiheen töihini. Työt on ryhmitelty tekniikoittain ja esittelen ne siinä järjestyksessä kuin ne valmistin. Osassa on ohjeet ja/tai kaava. Osa jää esittelyn asteelle lähinnä siksi, etten aluksi huomannut kirjoittaa mitään muistiin – minä vain tein.
Ehkä sinäkin saat kipinän käsitöiden tekemiseen esimerkkieni avulla. Iloista syksyä käsitöiden parissa!
Olen seurannut blogia koko ajan, mutta ilman tätä välikoontia en olisi hahmottanut, että ohjeita on jo peräti 18 ohjetta. Aika moinen määrä! 🧵🧶♥️👍
Kiitos kuuluu sinulle isosta avusta kaava- ja ompeluasioissa!