Päivi Fernström ja Irja Satri ovat kirjoittaneet upean kirjan pellavadamastin ystäville. Pellavaliina. Tampellan damasti 1859 – 1977 (Maahenki 2018 , 264 s.) on samalla uraauurtava kulttuuriteko aiemmin niukan suomalaisen damastitutkimuksen kentällä. Fernström on Dora Jungistä väitellyt käsityötieteen yliopistonlehtori ja Satri damastien tutkija ja keräilijä.
Kirjoittajien tavoite on ollut kunnianhimoinen: etsiä kaikki Tampellan damastipöytäliinamallit tehtaan 120-vuotisen toiminnan ajalta ja määrittää niiden syntyhistoria ja tuotannollinen elinkaari. Kirjassa on lisäksi mukana muutama damastipyyheliina ja 1940-luvulla sisustustekstiileiksi kudottuja paperidamasteja.
Tampellan pellavadamasteista on tullut perintökalleuksia, jotka jatkavat elämäänsä uusien sukupolvien kodeissa. Huolella suunniteltu ja laadukkaasta materiaalista hyvin kudottu tekstiili kestää aikaa.
Tampellan yli 150 vuotta vanhoja damastimalleja on aikoinaan suunniteltu rauhassa. On mietitty, muunneltu ja lopuksi valmistettu liinamallia kudontakuntoon kuukausien ajan.
Kirjoittajat toteavat, että tämä tutkimusprojekti on ollut heillekin kiireisen maailman ja ajan vastakohta.
Kata damastiliina kynttilänvaloon
Pellavasta kudottu damasti on aina ollut arvotekstiili. 1890-luvun lopulla niitä mainostettiin “liinateoksina”. Etenkin valkoiset damastiliinat tuovat juhlan tuntua ja kohottavat tunnelmaa. Damastin tunnistaa tekstiilin pinnasta esiin tulevista kuvioista, joissa himmeä ja kiiltävä ”liikehtivät” valon heijastuksessa. Heijastus on sitä näyttävämpi, mitä sileämpi ja kiiltävämpi kankaan pellavapinta on.
Hennosti lepattavassa kynttilänvalossa kuviointi pääsee parhaiten oikeuksiinsa. Kun Syyrian Damaskoksesta nimensä saaneelle damastille aikanaan etsittiin kuvaavaa suomalaista vastinetta, päädyttiin puhumaan hohtokuvioisista liinoista.
Joku saattaa kysyä, kuka käyttää pöytäliinoja enää nykyisin. Itse veikkaan, että käyttäjien määrä on kasvussa.
Peruna, Ohdake, Pihlaja, Koivunlehtiä, Männynhavuja…
Kirjoittajat muistuttavat, että suomalaisten damastiliinojen kuvioinnit poikkesivat eurooppalaisista hedelmäkoreista, laakeriköynnöksistä ja ranskanliljoista. Myös Tampellan damasteissa on luontoaiheita, mutta kotoiseen tapaan kuvioaiheet otettiin pihakasveista, pihan puista ja puutarhoista ja jopa rikkaruohoista.
Kirjan kannessa on osuvasti kuva Siri Brunoun mallista 234 Voikukka. Tampellan liinoissa näkyy toki ruusujakin, eivätkä geometriset kuviomuodotkaan olleet vieraita.
Damastit olivat nykyajan mittapuun mukaan tuotannossa ikuisuuksia. Sata ensimmäistä vuotta Tampella mainosti samoja malleja uutuutena monien vuosien ajan, ja kuluttajien tuli ostaa sitä mitä kaupattiin.
Kirjan laajaa kuvitettua luetteloa Tampellan damasteista on mielenkiintoista selata. Mallien runsaus yllättää. Esimerkiksi jo vuonna 1911 luetteloitiin yli 80 erilaisia damastien mallia.
Kirja esittelee damastien suunnittelijat Louis Sparresta ja Greta Skogster-Lehtisestä Marjatta Metsovaaraan ja Ritva Puotilaan. Suuri osa Tampellan pellavatuotannon kunniasta kuuluu kuitenkin taiteilija Dora Jungille (1906–1980), joka suunnitteli Tampellalle 1930-luvulta alkaen. Jungin huippudesignin kausi alkoi 1950-luvun puolivälissä. Hän toi mallistoon kala-aiheet, linnut ja perhoset sekä värit, rohdinlangan ja graafiset kuviot.
Tässä lisää Dora Jungin malleista: Doran kanssa kalassa
Nimekkäiden suunnittelijoiden tekstiilit ovat osa Suomen kulttuurihistoriaa ja pellavaliinat kauniita ja ajattomia. Ajatonta on myös Tampellan tuotanto. Sama mallisto pysyi tehtaan tuotannossa ongelmitta usein yli 30, jopa 100 vuotta. Esimerkiksi Siri Brunoun 219 Iris-liinaa kudottiin 74 vuotta.
Sama damastikipinä, joka sai tekijät tarttumaan tähän aiheeseen, saa lukijankin syttymään. Uskon, että minun ohellani moni muukin lukija nousi kirjan äärestä ja alkoi haravoida omien pöytäliinojensa joukosta Tampellan tuotantoa. Niin innostava kirja on.
Kaapistani löytyi kolme Tampellan damastia. Vanhin niistä on kodin peruja, puolipellavainen ja neliönmuotoinen pöytäliina 482 Humalaköynnös. Suunnittelija ei ole tiedossa, mutta mallin kerrotaan olevan vuosilta 1963 – 1967. Suuren 593 Sata ruusua -pöytäliinan (Dora Jung) taas ostin nettikirppikseltä pari vuotta sitten. Stockmann tilasi sen Tampellalta alunperin satavuosijuhlansa kunniaksi vuonna 1962. Humalaköynnös ja Sata ruusua näkyvät artikkelini pääkuvassa.
Ja sitten löytyi vielä pikkuliina, joka on ollut minulla “aina”. Sain liinan lahjaksi varmaan äidiltä, ja nyt se sai nimenkin: 880 Ruusu, suunnittelija Dora Jung 1959.
Pellavaliina voitti ansioillaan Vuoden museojulkaisu -palkinnon vuonna 2020. Osa palkinnosta kuulunee ihastuttavalle taitolle, joka on Tiina Ripatin taattua käsialaa. Kannen hohtavasti kiiltävä kansikuva on kuin damastia. Nimiön hopeakirjaimet ja hennon kellanvihreä kangasselkämys viimeistelevät visuaalisen nautinnon. Kirja on helppo ottaa käteen ja sen seurassa viihtyy.
Tiesitkö, että damastiliinat
- pestään 60 asteessa ja väljässä vedessä
- eivät kestä kovaa linkousta – raju linkous voi jättää pysyvät laskokset ja vekit
- oikenevat parhaiten, jos ne silitetään hieman kosteana kuumalla raudalla
- tykkäävät, kun saavat rauhassa kuivua silityksen jälkeen
- säilytetään rullalla tai löyhästi taiteltuna.
Kirja toimii damastien huolto- ja säilytysohjeineen mainiona käsikirjana liinojen käyttäjille. Se myös täyttää ja ehkä jopa ylittää Tampellan damastien historiasta kiinnostuneiden odotukset.
Kirjan arvostelukappale saatu: Punomo/Maahenki.
Tän kirjan haluan ostaa itselleni äitienpäivälahjaksi. Dora Jung on ollut varsin tuottelias – ja taitava.
Onpa kiva idea! 🤩
Meillä oli lapsuuden kodissa iso valkoinen juhlapöytäliina, joka otettiin käyttöön vain jouluna tai muina juhlina. Muistan erityisesti sen kiillon ruuduissa. Tästä liinasta johtunee se, että lauloin Kulkuset, kulkuset -joululaulun väärin 30 vuotta. Kun itse laulussa “liinakkomme kiitää ja valkoinen on maa..”, minä lauloin, “liinat kommeet kiiltää ja…” Satuin sitten kerran lukemaan sanat, mutta mielikuva komeista kiiltävinä välkehtivistä liinoista ei kuole.
Väärinymmärretyt laulunsanat… Ihana muisto.🤍 Ja tuo että liinan kiilto on syöpynyt sun mieleen. Oli iso ero arkiliinoihin verrattuna.